*

Jari Korpela Rohkeasti asiat avoimesti pöydälle

Kouluruoka - joka vuosi pahaa

Kouluruoka on jälleen esillä, niin kuin se joka vuosi yleensä on - lähes aina negatiivisessa valossa. Tällä kertaa se on esillä Saarioisten entisen toimitusjohtajan ansiosta, joka totesi "Maksullinen kouluruoka lisäisi ruuan arvostusta". Nyt ruokaa jää ilmeisesti syömättä ja hävikki on kasvanut. Lisäksi puhutaan siitä, että pitäisi olla kerran viikossa kasvisruokapäivä, tai useammin.  Johtuneeko osittain siitä, että pari vuotta sitten on myös tutkittu, että "Kouluruokailussa ei toteudu kokonaisvaltainen ruokailukokemus". Varmaan jokainen toivottaisi "paremman" kouluruuan tervetulleeksi. Herää siis kysymys, miksi asialle ei tehdä mitään vaikka siitä on useita vuosia puhuttu?

Yle teki hiljattain uutisen kunkin kunnan kouluruuan kustannuksista per oppilas. Tässä ei kuitenkaan näytetä itse raaka-aineiden kustannuksia vaan katsotaan koko pakettia. Jos pelkät raaka-ainekustannukset otetaan huomioon, puhutaan pienistä summista (0,75–1,10€), mikäli iltasanomien / taloussanomien muutaman vuoden takaista uutista on uskominen. Kyse on siis loppupeleissä erittäin pienistä summista yksilötasolla, jolla kouluruoka saadaan aikaiseksi. Jos minulle lyötäisiin 1.10€ käteen ja sanottaisi että teeppä tuosta itselles lounas niin en pystyisi siitä itselleni sellaista lounasta tekemään mitä haluaisin syödä lounaaksi.

Heittäydytään hieman historian havinaan muistelemaan omia kouluaikojani, tuskin ovat vielä ihan hirveästi muuttuneet. Edelleen useimmissa kouluissa lienee niin kutsutut kumiperunat? Useat vuokaruuat ovat mössöä, usein myös mautonta? Kalakeitossa on yksi kalapala, jos on. Lihakeitossa on pari jauhelihan nysää. Salaatti on sitä jäävuorisalaattia ja kaalia. Kun tarjolla on lihapullia, saat ottaa vain 3. Jos kalapuikkoja, soitetaan poliisit. Tosiasiassa ihmetystäni herättää miten ylipäätään saadaan tuolla raaka-ainekustannuksella edes tarjotuksi 3 kalapuikkoa ja poika kehtasi vielä ottaa neljännen! Nämä kaikki asiat ovat helposti korjattavissa yksinkertaisesti rahalla ja riittävällä ammattitaidolla.

Aih, sanoin edellisessä kappaleessa ammattitaito... nyt varmaan sain keittäjien vihat niskaani heidän ammattitaitonsa epäilemisestä. Mutta nyt on ihan pakko sanoa että jos on siellä keittiössä töissä tekemässä ruokaa lapsille niin sen verran pitää ammattiylpeyttä olla että perunoista ei tehdä kumiperunoita. Sitä ei korjata rahalla. Keittäjilläkin olisi varmasti mukavampi olla töissä, jos he kuulisivat että heidän ruokaansa arvostetaan. Mutta on se vähän niinkin että 1.10€ ruoka-annoksesta on perhanan vaikeaa tehdä sellaista, että sitä osaa arvostaa, paitsi ajatusta siitä että se tosiaan on tehty niin pienellä budjetilla. Keittäjille soisi vapauden käyttää niinkin maagisia raaka-aineita kuin mausteet - tämä taas on kiinni siitä rahasta.

Jos tuolla 1.10€ hinnalla saadaan lounas aikaiseksi lapselle, niin miettikääpä minkälainen annos saataisiin, jos raaka-ainekustannukset voitaisiin kaksinkertaistaa huimaan 2.20€ per lapsi? Kokonaiskustannus ei tietenkään kaksinkertaistuisi, koska suuri osa on myös henkilöstö ja kuljetuskustannuksia. Mitä suuremmat muut kuin raaka-ainekustannukset ovat, sitä vähemmän tämä suhteessa maksaisi. Koulussa voisi ottaa niin monta lihapullaa tai kalapuikkoa kuin oppilas tahtoisi, tai voisi jopa tarjota sen kokonaan toisen ruokavaihtoehdon, kasvisruoan, siihen lisäksi.

Miksi ylipäätään pohditaan että olisi yksi pakollinen kasvisruokapäivä koulussa? Pitäisi katsoa isompaa kokonaisuutta. Pitäisi tarjota kokonaisuudessaan ravitsevampi ruoka koulussa. Ruokaa syötäisiin paremmin ja sitä syötäisiin enemmän jos se olisi paremman makuista (perustuu puhtaasti omaan mielipiteeseen). Ruokailu voisi koostua ensinnäkin paljon paremmasta salaattipöydästä, jolloin voisi syödä pelkästään siitä jos kasvisvaihtoehtoa haluaa. Toki mikään ei estä koulua tarjoamasta myös lämpimänä ateriana kahta vaihtoehtoa. Miksei voisi olla erikseen molempia lihapullia ja kasvispullia?

Pitäisikö kouluruuan olla siis maksullista, jotta sitä arvostettaisiin enemmän? Ei. Kouluruuan pitäisi olla sellaista, että sitä arvostetaan. Mielestäni olemme sen verran hyvinvointivaltio, että voisimme tarjota peruskoulussa lapsillemme parempaa ruokaa ja maksaa kiltisti hieman lisää veroa, jotta tämä onnistuu. Peruskoulussa ja esikoulussa on vain reilu puoli miljoonaa oppilasta. Opetuspäiviä on vuodessa korkeintaan 190. Tämä tietäisi vuodessa hieman päälle 100 miljoonan euron lisäkustannusta. Kouluruoka on myös sellainen, josta helposti kunnat haluavat säästää. Eikö valtio voisi korvamerkitä tälläistä rahaa kouluille? Ruualla on suuri vaikutus lastemme jaksamiseen koulussa. Se on investointi, jonka uskon maksavan myös itsensä takaisin.

 

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

''Jos pelkät raaka-ainekustannukset otetaan huomioon, puhutaan pienistä summista (0,75–1,10€)''

Kaikki alkaa Suomessa juuri noin. Esim. kiinteistövero oli aluksi vain vähän. Nyt maksan kesämökistäni 1116 euroa vuodessa ja se nousee n. 50%.

Tulee Suomen surkea kesä hintoihinsa.

Kouluruoka hilataan nopeasti vitoseen ja sieltä kymppiin.

Käyttäjän JariKorpela kuva
Jari Korpela

Nyt oli kyllä komja aasinsilta kouluruuasta kesämökin kiinteistöveroon Suomen surkean kesän kautta. Kouluruoka ei ole vero, josta valtio saisi rahaa. Se on meno, jossa valtio menettää rahaa. Siksi kouluruuan raaka-ainekustannuksia ei haluttaisi kasvattaa. Kiinteistöverossasi valtio kerää omaan kirstuunsa enemmän rahaa. Eivät siis ole millään lailla vertailukelpoisia.

PS: Siinä saa mielestäni olla jo aika luova jos esimerkiksi 5 euron raaka-aineista per oppilas pitäisi kehitellä sellainen ruoka josta ei jäisi hävikkiä. Melkein saa sisäfilettä alkaa tarjoilemaan. :)

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Uskon kyllä, että eurolla valmistaa hyvän aterian kun vaan on oikeat välineet joilla valmistaa ja ruokaa valmistetaan riittävän monelle hengelle. Yhdelle hengelle valmistettaessa kustannus on varmasti moninkertainen verrattuna siihen jos ruokaa tehdään vaikkapa sadalle.

Sitten suosimaani tasa-arvoon, jota kirjoituksessasi huomaamattasi sivusit :-)
Montako kalapuikkkoa tai lihapullaa kukin saa ottaa? Sopiva määrä voisi olla vaikkapa yksi kalapuikko jokaista alkavaa 20 painokiloa kohti.
-niin - tämä nyt meni enemmänkin yhdenvertaisuuden kuin tasa-arvon puolelle.

* * *

MUOKKAUS
Itse kun aikoinaan olin koulussa niin saamani ruoka oli pääosin hyvää, ja lähes aina vähintäänkin syötävää. Poikkeuksen tekivät kaaliruoat joiden hajukin sai minut voimaan pahoin. Nykyisin pidän kaaliruoista - paitsi kaalikeitosta.

Toimituksen poiminnat